Utö

UTÖ – Ulkosaariston mystinen majakkasaari

Ulkosaaristossa sijaitseva Utö on Suomen eteläisin ympärivuotisesti asuttu saari. Saaren sijainti on kautta aikain ollut tärkeä luotsitoiminnalle ja sotilaallisiin tarkoituksiin. Utön majakka on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva majakka. Se on ihastuttava vierailukohde, jonne pääsee opastetuilla kierroksilla. Tiesitkö muuten, että Utön majakassa on myös kirkko?

Utön karut kalliomaisemat eivät koskaan lakkaa viehättämästä lintubongareita ja muita, jotka arvostavat elämää kaukana ulkosaaristossa. Saaren historia puolestaan houkuttelee sukeltajia, jotka vierailevat lähialueen hylyillä. Esimerkiksi S/S Park Victoryn hylky on suosittu sukelluskohde. Alus haaksirikkoutui vuonna 1947 tuodessaan rahtia USA:n Virginiasta Turkuun. Onnettomuudessa menehtyi 10 merimiestä, 38 pelastui. Hylky sijaitsee 27-36 metrin syvyydessä, mutta mastojen huiput ovat kuitenkin vain 8 metriä vedenpinnan alapuolella.

Utö on kaunis kesällä, mutta sinne pääsee Nauvon Pärnäisistä yhteysaluksella ympäri vuoden. Ulkosaariston luonto on mahtava kaikkina vuodenaikoina, ja syysmyrsky tai talvinen hiljaisuus ovat vertaansa vailla olevia kokemuksia. Jospa jättäisit kaupungin valot taaksesi ja lähtisit ulkosaaristoon tähyilemään tähtiä ensi talvena?

Kuvat
UtöUtöUtöUtöUtöUtöUtöBaldur - Utö
×
1/8
Utö
2/8
Utö
3/8
Utö
4/8
Utö
5/8
Utö
6/8
Utö
7/8
Utö
8/8
Baldur - Utö